Hiilineutraali Helsinki 2035 – toimenpideohjelman edellyttämät suuret päästövähennykset on mahdollista toteuttaa

Helsingin tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2035. Kaupungin virkamiestyöryhmä esittää 143 toimenpidettä, joiden avulla tavoite voidaan saavuttaa. Toimenpiteet vähentävät merkittävästi helsinkiläisten liikkumisen ja asumisen sekä rakennusten kasvihuonekaasupäästöjä. Tavoite edellyttää huomattavaa uusiutuvan energian tuotannon lisäämistä Helsingissä. Puhtaan ja älykkään teknologian lisääntyessä syntyy myös uusia työpaikkoja.   riku_pihlanto

Kuva. Helsingin aineistopankki/Riku Pihlanto

 

Rakennusten lämmönkulutusta voidaan alentaa viidenneksellä

Rakennusten lämmitys on Helsingin suurin päästöjen aiheuttaja. Energiatehokkuustavoitteiltaan nykyistä kunnianhimoisemmalla uudis- ja korjausrakentamisella, rakennusten lämmön talteenotolla ja maalämmön avulla voidaan rakennusten lämmönkulutusta pudottaa taloudellisesti kannattavasti jopa viidenneksellä vuoteen 2035 mennessä. Tämä edellyttää merkittäviä toimenpiteitä kaupungin omassa rakentamisessa, yksityistä rakennuskantaa koskevassa kaavoituksessa ja tontinluovutuksessa. Kaupungin on myös aloitettava laaja korjausrakentamisen energiatehokkuusohjelma.

päästövähennykset_kustannustehokkuus_gaia

Kuva. Rakennusten päästövähennystoimenpiteiden kustannustehokkuus. Negatiiviset luvut ovat taloudellisesti kannattavia. (Lähde: Gaia Consulting Oy)

Rakennusmateriaalien valmistuksesta aiheutuu myös paljon päästöjä, jotka eivät suoraan näy kaupungin päästötaseessa. Kiertotalouden ja hankintojen avulla kaupunki pystyy vaikuttamaan näihin päästöihin.

Sähkönkulutus ei laske, mutta aurinkopaneelit vähentävät ostosähköä

Sähkönkulutus voi toimenpideohjelman ansiosta pysyä ennallaan, kun se muutoin kasvaisi merkittävästi. Sähkönkulutusta nostavat liikenteen sähköistyminen ja lämpöpumppujen lisääntyvä sähkönkulutus. Toisaalta laitteiden ja valaisinten sähkönkulutus pienenee. Toimenpideohjelmassa esitetään, että rakennusten omaa uusiutuvaa sähköntuotantoa, käytännössä aurinkosähköä, lisätään dramaattisesti niin, että se kattaa jopa kuudesosan kaupunkialueen sähkön tarpeesta 2035.

 Kolmasosa autoista kulkee sähköllä

Liikenteen päästövähennykset saadaan autolla ajettujen kilometrien vähentämisestä, biopolttoaineiden ja sähkön käytöstä sekä kehittyvästä autotekniikasta.  Näitä voidaan työryhmän esityksen mukaan edistää esimerkiksi hinnoittelemalla ajoneuvoliikennettä. Myös raskaan liikenteen päästöjä voidaan vähentää merkittävästi. Helsingissä kulkevista autoista joka kolmas olisi sähköauto vuonna 2035.

“Haluamme Helsingissä vähentää liikenteen päästöjä kansallista tasoa ripeämmin: 69 prosenttia vuoteen 2035 mennessä, kun valtion tavoite on 50 prosenttia. Helsinki pystyy tähän tiivistyvän kaupunkirakenteen ansiosta. Meillä on loistavat edellytykset kehittää liikkumista yhä enemmän joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn varaan”, toteaa ympäristöjohtaja Esa Nikunen.

 

liikenne

Kuva. Liikenteen päästövähennyspotentiaali toimenpiteittäin. BAU viittaa ennusteeseen kehityksestä ilman uusia toimenpiteitä. (Lähde: WSP)

Energiantuotannosta päästötöntä

Helen Oy:llä on oma ilmastoneutraali kehitysohjelma vuoteen 2024, jossa esitetään muun muassa Hanasaaren kivihiilivoimalaitoksen lämmön korvaamista päästöttömillä vaihtoehdoilla. Helen valmistelee kehitysohjelman jatkolinjauksia ja tavoitteena on kivihiilen käytön lopettaminen 2030 -luvun aikana.

Hiilineutraali Helsinki toimenpide-ohjelmassa Helen toimii energiatehokkuusratkaisujen tarjoajana tuotannon ja kulutuksen rajapinnassa sähkö- ja kaukolämpöverkossa.

toimenpideohjelma_päästöt

Kuva. Helsingin 80 % päästövähennystavoitteen jakautuminen sektoreittain. BAU tarkoittaa  arvioitua päästöjen kehitystä ilman toimenpideohjelmaa. (Lähde: HSY)

Toimenpideohjelmasta toivotaan palautetta

Hiilineutraali Helsinki 2035 -toimenpideohjelma on laadittu avoimesti asiakirjojen ollessa saatavilla ja kommentoitavissa www.stadinilmasto.fi-nettisivustolla. Ohjelmaan kerättiin yhdeksästä työpajasta ehdotukset toimenpiteiksi, jotka työryhmä muokkasi lopulliseen muotoonsa. Työpajoihin osallistui laaja joukko yritysten, tutkimuslaitosten ja kansalaisjärjestöjen asiantuntijoita. Toimenpideohjelmasta tehdään myöhemmin tarkempi taloudellisten vaikutusten arviointi.

Seuraavaksi toimenpideohjelma menee vuorovaikutusprosessiin, jossa toivotaan palautetta niin asukkailta kuin yrityksiltä ja muilta olennaisilta toimijoilta. Vuorovaikutuksen jälkeen ohjelma tulee päätöksentekoon.

Hiilineutraali Helsinki 2035 –toimenpideohjelma

Yhteyshenkilöt:

Ympäristöjohtaja Esa Nikunen, puh. 040 504 5175, esa.nikunen@hel.fi

Toimenpideohjelman työryhmän puheenjohtaja maankäyttöjohtaja Raimo K. Saarinen, puh. 09 310 38801, raimo.k.saarinen@hel.fi

Toimenpideohjelmasta vastanneet sihteerit:
Ympäristötarkastaja Jari Viinanen, puh. 09 310 31519, jari.viinanen@hel.fi
Suunnitteluinsinööri Saara Kanto, puh. 09 310 25531, saara.kanto@hel.fi

Helsingin ilmastotyö: www.stadinilmasto.fi, twitter: @stadinilmasto

Print Friendly