Kaupunkien kestävän kehityksen indikaattorit – tarina, joka sisältää opetuksen

Hollantilaisen Tilburgin yliopiston TELOS-instituutti lähestyi joulukuussa 2014 silloista virastomme johtoa tietopyynnöllä, joka liittyi EU:n komission toimeksiannosta tehtävään eurooppalaisten kaupunkien väliseen kestävyystutkimukseen. Tietopyyntö koski 119 indikaattoria, jotka koskivat kestävyyden ekologista, taloudellista ja sosiaalista ulottuvuutta. Vaikka kyselyitä tulee useita vuodessa, arvioimme tämän silloin niin tärkeäksi, että käytimme työaikaa tietojen keräämiseen yhdessä tietokeskuksen kanssa arviolta parin työpäivän ajan. Vastaamatta jäi silloin 21 indikaattoria (18 %) koskevaan kysymykseen.

Kului puolitoista vuotta, eikä asiasta kuulunut mitään.

 

Hki_Espoo

 

Sitten huhtikuussa 2016 havahduimme Länsiväylä-lehden uutiseen, jonka mukaan Espoo oli osoittautunut kansainvälisessä vertailussa Euroopan kestävimmäksi kaupungiksi. Helsinkiä jutussa ei mainittu. Aluksi emme tajunneet lainkaan, että kyse oli samasta selvityksestä, johon olimme toimittaneet aineistoa 1,5 vuotta sitten.

Asian teki mielenkiintoiseksi myös se, että osana selvitystä julkaistiin työkalu, jonka avulla kaupungit voivat vertailla itseään muihin kaupunkeihin kestävyyden eri osa-alueilla. Vielä kun Helsinki löytyi tutkittujen kaupunkien listalta, piti tutkimukseen ja sen antiin perehtyä tarkemmin.

Työkalu näytti, että Espoo on Helsinkiä edellä ekologisessa kestävyydessä pisteillä mitaten 63,5 – 58,7. Jäljessä olimme etenkin kolmella osa-alueella: Resources and waste, Surface water ja Energy and Climate. Näitä halusimme penkoa hieman tarkemmin, koska ainakin jätteiden ja ilmastoasioiden osalta tulos oli meistä yllättävä. Pintavesien laadun pisteet sen sijaan olivat selkeät ja oikeutetut, sillä Espoossa on paljon enemmän pieniä järviä, joiden pintaveden laatu on hyvä tai erinomainen.

Jätemäärissä ei todellisuudessa eroa

Pääkaupunkiseudulla jätehuollosta vasta HSY. Kaikki jätehuollon merkittävät ratkaisut ovat seututasoisia, ja HSY:n tuottamat tärkeimmät jätetilastot ovat myös seudullisia. Tämän perusteella Helsingin ja Espoon jäteindikaattoripisteissä ei käytännössä pitäisi olla eroa kummankaan eduksi niissä seitsemässä jäteindikaattorissa, jotka raportin liite kertoo. Resources – osioon sisältyy lisäksi yksi ekoinnovointia koskeva indikaattori (Percentage of city’s budget dedicated to eco-innovation that address material reuse & improve resource efficiency including green public procurement). Kuutoskaupunkien itse tekemän ympäristöindikaattorien vertailuraportin tietojen perusteella Helsinki on viime vuosina ollut ainakin hankintojen ympäristökriteerien asettamisessa hieman Espoota aktiivisempi.

Tutkivien journalistien tapaan päätimme selvitellä, mistä ero sitten voisi syntyä. Raportin liiteaineistosta löytyi aiheluokittainen taulukko, jonka jätteitä koskevan kohdan tietolähteeksi ilmoitetaan ’paikalliset lähteet’. Kyselimme tähän tarkennusta sähköpostitse tutkimusryhmän vetäjältä, prof.Zoetemanilta Hollannista. Vastauksen mukaan aineistona on kuitenkin käytetty EUROSTAT-aineistoa, jossa kuitenkin heidänkin tietojensa mukaan esitetyt jätemäärät ovat Suomen kaupunkien osalta absoluuttisia eivätkä asukaskohtaisia jätemääriä. Näin ollen Helsinki on luonnollisesti saanut jätemäärien osalta yli kaksi kertaa huonommat pisteet kuin Espoo, vaikka HSY:n tietojen valossa jätemäärät ovat samaa tasoa.

Ilmastoindikaattorit eivät vertailukelpoisia

Energia- ja ilmastoasioissa käsityksemme on ollut, että Helsinki on ollut jonkin verran kunnianhimoisempi ja indikaattoreilla mitattuna Espoota hieman edellä. Teloksen raportin kuudesta tämän teeman indikaattorista Helsinki on julkisen ympäristötilastomme ja kuutoskaupunkien vertailuraportin tietojen mukaan Espoota parempi neljässä (Kasvihuonekaasupäästöt / hlö 2012, liikenteen CO2-päästöt / hlö, sähkönkulutuksen CO2-päästö / hlö ja ilmastotavoite 2010-2020), ja kahden indikaattorin tietoja ei ole pk-seudulla laskettu tutkimuksen käyttämässä muodossa.

Miten tutkimuksen tekijät sitten ovat saaneet Espoon paremmaksi energia- ja ilmastoasioissa? Zoeteman vastasi tätäkin asiaa koskevaan tiedusteluumme avoimesti. Teloksen käyttämät tiedot ovat peräisin Covenant of Mayors –sitoumuksen tietokannoista, joihin molemmat kaupungit ovat raportoineet omia tietojansa. Tietokannan päästötietoina lienee käytetty ’Baseline Emission Inventory’ –dataa, joka on vuodelta 1990. Tämä on ainoa vuosi jolta Covenant  of Mayors –sivustolta löytyy helposti vertailtavaa tietoa. Sen mukaan Helsingin päästöt olivat 0,6 CO2-tonnia/as Espoota suuremmat. HSY:n toteuttamien pääkaupunkiseudun yhteisten päästölaskelmien mukaan vuosi 2010 on ollut viimeinen vuosi, jolloin Espoon asukaskohtaiset päästöt olivat Helsinkiä pienemmät. Mielenkiintoista on, että kasvihuonekaasupäästötietoja vuodelta 2012 kuitenkin kysyttiin Teloksen omassa indikaattorikyselyssä (yhtenä 119 indikaattorista), mutta näitä tietoja ei vertailussa kuitenkaan käytetty. Helsingin päästöt olivat 0,6 tonnia/as Espoota alemmat vuonna 2012. Ennemmin siis käytettiin vanhentuneita päästötietoja kuin tuoreimpia, jotka tutkimuslaitos oli erikseen itse kysynyt.

Toisena indikaattorina oleva ilmastopäästöjä koskeva tavoite puolestaan on aiheuttanut epäselvyyttä ainakin suomalaisten kaupunkien välillä, sillä Helsingin päästötavoite 1990-2020 (-20%) tarkoittaa kokonaispäästöjä (asukaskohtaisesti laskettuna se olisi noin -37%) kun taas Espoon tavoite (-28%) tarkoittaa asukaskohtaisia päästöjä. Vaikka otettaisiin tarkastelujaksoksi Telosin käyttämä ajanjakso 2010-2020 olisi Helsingin päästötavoite (noin -19 %/as) ollut kovempi kuin Espoon (-16%/as). Tosiasiassa Helsingin kokonaispäästötavoite on tällä valtuustokaudella myös tiukentunut edelleen ja on nykyisin -30 % päästövähennys vuoteen 2020 mennessä, jolloin ero Espooseen on edelleen kasvanut.Telosin selvitys on tässä kohtaa yksinkertaistanut asiaa siten, että Helsingin ’kovempi’ tavoite on johtanut alhaisempiin pisteisiin, eikä asiaa ole erikseen kaupungeista varmennettu.

Raportin metodologiaa koskevassa osiossa todetaan, että osassa indikaattoreista on saatettu käyttää muiden vastaavien kaupunkien tietoja, mikäli ko. kaupungin tietoja ei ole löydetty. Esimerkiksi Oulun tietoja on käytetty myös Espoon tietoina ainakin ilman laatua, melutasoja ja joukkoliikenteen tyytyväisyyttä koskevissa kysymyksissä. Tämä luonnollisesti heikentää edellä mainittujen seikkojen lisäksi raportin luotettavuutta nimenomaan kaupunkien välisessä vertailussa.

Opittavaa myös kaupungeilla

No, mikä onkaan opetus meille, Helsingin ympäristöpolitiikan ja indikaattorityön näkökulmasta? Opetus on pähkinänkuoressa se, että jos annat tietoja johonkin tilastolliseen vertailututkimukseen, kysy tietojen käyttötavan perään, jos raportointia ei sinulle jo valmiiksi luvata antaa kommentoitavaksi. Tässä tapauksessahan tiedot meiltä pyydettiin, mutta niitä ei koskaan edes käytetty. Jos olisimme älynneet kysellä tietojen tai niiden raportoinnin perään, olisimme ehkä saaneet mahdollisuuden korjata vääriä tietoja.

Pitänee ehdottaa kuitenkin opetusta vastaavien tutkimusten tekijöille. Kaupunkeja koskevien ympäristötietojen vertailu, etenkään kansainvälinen vertailu, ei todellakaan ole yksinkertaista. Jo Suomen sisällä kaupungeilla on erilaisia laskentatapoja, mutta myös kaupunkien erilaiset organisaatio- ja vastuurakenteet saattavat vaikeuttaa indikaattorien tulkintaa ja vertailua. Siksi olisi ensiarvoisen tärkeää, että tutkimusten tekijät tarkistuttaisivat käyttämiensä tietojen tulkinnan kaupungeilta itseltänsä, jotka tiedot useimmiten ovat tuottaneetkin.

Kaikesta hankaluudestaan huolimatta ympäristöindikaattoreiden laskenta ja vertailu kaupunkien kesken on antoisaa puuhaa, joka parhaimmillaan auttaa kaupunkien ympäristöpolitiikan toteuttamista ja lisää tietoisuutta ympäristönsuojelun mahdollisuuksista. Mm. Suomen kuutoskaupunkien kesken meillä on tästä paljon hyviä kokemuksia.

Johtava ympäristösuunnittelija Markus Lukin, Helsingin ympäristökeskus

Print Friendly