Hanasaaren pellettijärjestelmän rakentaminen vauhdissa

Hanasaaren pellettisiilot

Helenin tavoite on korvata jopa 7 prosenttia kivihiilestä puupelletillä.

Helen rakentaa Hanasaaren voimalaitokselle parhaillaan pellettijärjestelmää, jonka avulla osa voimalaitoksen kivihiilen käytöstä voidaan korvata puupelletillä. Salmisaareen vastaavanlainen pellettijärjestelmä valmistui viime vuoden lopulla.

Pellettijärjestelmän rakentaminen on jatkoaskel pellettikokeille, joita on tehty voimalaitoksella vuodesta 2012 asti. Tavoitteena on korvata 5–7 prosentti kivihiilestä puupelletillä. Kun sekä Hanasaaressa että Salmisaaressa päästään polttamaan pellettejä 5–7 prosentin osuudella, pellettiä poltetaan lähes 100 000 tonnia vuodessa.

Hanasaaren pellettijärjestelmä koostuu kahdesta 500 kuutiometrin pellettisiilosta, kuljetinjärjestelmistä sekä pelletin syöttimistä. Hanasaaren B-voimalaitoksessa on kaksi kattilaa ja molemmille kattiloille tulee omat pellettijärjestelmänsä. Pellettisiilot ja osa kuljettimista sijoitetaan voimalaitoksen ulkopuolelle. Laitoksen sisätiloihin rakennetaan pelletin syöttölaitteet, joilla pelletit sekoitetaan kivihiilen joukkoon jauhamista ja polttamista varten.

Tiellä hiilineutraalin energiaan

Pellettijärjestelmän perustuksia tehdään kesäkuun alkuun saakka, jonka jälkeen alkavat laiteasennukset. Kesän aikana asennetaan siilot ja pellettikuljettimet laitoksen ulkopuolelle. Tämän jälkeen jatketaan sähköasennuksilla ja kaapeloinneilla. Tavoitteena on, että pellettijärjestelmä on otettu käyttöön vuoden loppuun mennessä ja pelletin seospoltto voidaan aloittaa jatkuvatoimisesti.

Pelletin käytön lisääminen on osa Helenin hiilineutraaliin tulevaisuuteen tähtäävää kehitysohjelmaa, jonka tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 20 prosentilla vuoden 1990 tasosta ja lisätä uusiutuvan energian osuutta 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.

Climate Award Helsingin energiaratkaisulle

Helenin kaukolämpö- ja kaukojäähdytyskokonaisuus palkittiin energia-alan arvostetulla Global District Energy Climate Awardilla.

Palkintoraati arvosti erityisesti Helsingin energiatehokkaita ratkaisuja, jotka hyödyntävät tiivistä kaupunkirakennetta energiatehokkuuden maksimoimiseksi. Kaukojäähdytys parantaa helsinkiläisten elämisen laatua, ja samalla se mahdollistaa hukkaenergian ja aurinkoperäisen energian hyödyntämisen suuressa mittakaavassa.

Teksti: Pirjo Jantunen / Helen
Kuva: Helen

Print Friendly