Helsinkiläisten sähkönkulutus laskenut jo viisi vuotta

Helsingin väkiluku kasvaa. Ihmiset hankkivat lisää sähkölaitteita kuten tietokoneita ja märkätilojen lattialämmityksiä. Palveluiden tarve myös kasvaa. Tästä seuraa sähkönkulutuksen vääjäämätön kasvu – näin usein sanotaan virallisissa ennusteissa. Mutta mikä on todellisuus?

Helsingin sähkönkulutus on laskenut jo vuodesta 2009 saakka sekä kokonaiskulutuksena että asukaskohtaisena kulutuksena mitattuna. Asukaskohtaisesti kulutus on pudonnut jo peräti yhdeksän prosenttia.

Sähkönkulutus on laskenut Helsingissä vuodesta 2009 lähtien.

Sähkönkulutus on laskenut Helsingissä vuodesta 2009 lähtien.

Ennusteita nopeampi sähkönkulutuksen lasku ei Helsingissä selity teollisuuden vähenemisellä, sillä meillä sen kulutus on ollut jo pitkään pientä. Luotettavin selitys kulutuksen vähenemiselle on energiatehokkuuden paraneminen. Yksi merkittävä tekijä saattaa olla hehkulamppudirektiivi, jonka myötä led-valot ja muut energiaa säästävät valot ovat korvanneet hehkulamppuja. Myös muu energiaa säästävä tekniikka on tullut entistä edullisemmaksi. Esimerkiksi valaistuksen liiketunnistimet ja pumppujen kierrosnopeutta säätävät taajuusmuuttajat ovat kehittyneet.

Yksi esimerkki älykkäästä energiansäästöstä on monissa liikuntatiloissa käyttöön otettu hiilidioksidipitoisuuteen perustuva tarpeenmukainen ilmanvaihto, jolla ilmanvaihtoa supistetaan silloin kun käyttäjiä ei ole paikalla. Kauppojen kylmälaitteissa sähköä säästävät pakastearkkujen kannet ovat myös tulleet käytännöksi. On myös mahdollista, että ihmiset ja yritykset ovat yhä enemmän alkaneet kiinnittää huomiota turhaan energiankulutukseen ja laittavat turhat laitteet pois päältä. Tässä loistava apuväline on Helsingin Energian Sävel+ -palvelu, jonka avulla kuka tahansa pystyy seuraamaan omaa sähkönkulutustaan tunnin tarkkuudella verrattuna itseensä ja keskivertokuluttajiin.

Toivottavasti kehitys jatkuu samanlaisena. Helsingin ympäristöpolitiikan tavoitteena on vähentää asukaskohtaista energiankulutusta 20 prosenttia vuosina 2005-2020.

Lisätiedot:

Petteri Huuska
Ympäristösuunnittelija
Helsingin kaupungin ympäristökeskus
etunimi.sukunimi@hel.fi

 

Print Friendly